Cookie Consent by FreePrivacyPolicy.com Avaa evästeasetukset

Visiomme

Logo and motto

Neljästä pilkusta koostuva perhonen edustaa kasvua, liikettä sekä yhteyksien luomista. Se muistuttaa, että pienistä asioista muodostuu yhdessä sekä jotain kaunista että voimakasta.

Comman kuoriutuminen kotelosta alkoi ideasta tehdä jotain hieman isompaa. Molempien, Pertun ja Oton taidot johtivat markkinoinnin sekä videotuotannon pariin. Perustuksia alettiin valamaan ja tunteja opiskelun parissa kului yhteensä tuhansia. Pian realisoitui, että tiimi tarvitsee taitavia persoonia mukaan ollakseen nopea, asiakastarpeet täyttävä kokonaisuus.

Mukaan tarttui Joel, Kasperi ja viimeisimpänä lisäyksenä Anni. Nyt meillä on vieläkin vahvempi tiimi,

SEKÄ SUURI VISIO.


Ideana on lähteä tekemään markkinointia modernimmalla otteella, ottaen huomioon alati muuttuva kenttä sekä asiakasyritysten tarpeet innovatiivisessa toteutuksessa. Comma ratkaisee tämän muuntautumalla yritykseksi, jota tämä ala ei vielä tiedä tarvitsevansa.

Hyödynnämme toiminnassamme perustajiemme kehittämää ”WISE” toimintamallia. Jokaisella kirjaimella eli ”siivellä” on oma tarkoituksensa ja yhdessä näistä toimintaperiaatteista muodostuu kokonaisuus, joka tehokkuudellaan on korkeatasoinen haastaja alalla kuin alalla. ”Winning”, ”Impressive”, ”Stable” sekä ”Enthusiastic”

Markkinointikenttä on rakennettu suhteellisen yksinkertaisesti. On yrityksiä, jotka tekevät yhtä tiettyä asiaa yhdelle kohderyhmälle. Jokaiselle asialle ja kohderyhmälle oma markkinointitoimisto. Tämähän on hyvin loogista, miten voisit olla missään edelläkävijä jos teet vähän sitä ja vähän tota?

Commasta kuoriutuu yritys, joka hyödyttää kaikkia kohderyhmiä, näiden asiakkaita ja kaikkia somesisällön kuluttajia kerralla muullakin kuin lyhytvideoilla. Kuitenkin, isot muutokset vievät aikaa, työtä ja vaativat tarkkaa harkintaa ajoituksen suhteen. Sinä, omistaja tai työntekijä, voit odottaa meidän lähestyvän yritystänne. Olemme valmiita muuttamaan kenttää, hienovaraisesti sekä tuloksekkaasti ja haluamme sinut mukaan. Kyllä, juuri sinut, kuka ikinä tai missä ikinä oletkaan.

Comma Connects tulee tekemään jotain uutta ja erilaista. Innovatiivista. Sellaista, jossa sä haluat olla mukana.

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaa uutiskirjeemme ja saat suoraan sähköpostiisi käytännön vinkkejä markkinoinnista, sisältöideoita eri aloilta, ajankohtaisia sometrendejä sekä inspiroivia esimerkkejä tekemistämme kampanjoista.  Listalta pääset pois täyttämällä lomakkeen kääntöpuolelta.

Thank you! Your submission has been received!

Oops! Something went wrong while submitting the form :(

Thank you! Your submission has been received!

Oops! Something went wrong while submitting the form :(